Pikkuniityn kotisivut

Viralliset kotisivut löydät osoitteesta www.kennelpikkuniityn.com

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Lauma on jälleen koossa, Hetta palasi kotiin pentulomalta

Kävimme hakemassa Hetan kotiin pentulomalta toisen omistajan luota Maijuntuvan kennelistä. Kunhan pennut on rekisteröity, Hetta siirtyy kokonaan omistukseemme. Kaikki pennut ovat löytäneet ihanat kodit ja kaikenkaikkiaan penikoimisaika sujui ongelmitta.

Hetta on osoittautunut luonteensa puolesta todella jalostuksen arvoiseksi ja luultavasti sille tulee vielä kolmas pentue vuonna 2022. Hallaa ei näillä näkymin käytetä ollenkaan jalostukseen, toki mieli voi tässä vielä muuttua. Sillä on ennestään yksi pentue kasvattajalleen. Saanan osalta sen sijaan on paljon jännitettävää tälle vuodelle. Kunhan seuraava juoksu on mennyt, vien Saanan luusto- ja silmäkuviin, heinä-elokuun vaiheilla. Geenitestit on jo aiemmin tehty, ja kaikkien osalta Saana on terve A (prcd-PRA, pompen, DM).  Jos luustokuvien perusteella ei muuta ilmene, voi syksyllä alkaa sopivan sulhasen etsiminen Saanalle! 

Koe- ja näyttelytoiminta on koronan vuoksi totaalisesti jäissä. Kunhan tilanne normalisoituu, on Hallan kanssa tarkoitus käydä näyttelyissä, Hetan kanssa pyrin aloittamaan rally-tokokisailun uudelleen. Jospa saataisiin puuttuvat kaksi yli 95 pisteen tulosta joskus, jolloin Hetalla olisi mahdollisuus valioitua lajissa. Saanankin kanssa kisailun aloitus on mahdollista, mutta toistaiseksi olemme harjoitelleet ihan vain kotona. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti