Pikkuniityn kotisivut

Viralliset kotisivut löydät osoitteesta www.kennelpikkuniityn.com

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Pikkuniityn karvakuonot toivottavat kaikille rauhallista joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta 2019!  Yksi puuttuu joukosta, Halla viettää vuodenvaihteen ja mahdollisesti alkuvuoden kasvattajan luona Torniossa. Toivotaan vierailun olevan hedelmällinen ja Hallan saavan pennut, näin sijoitussopimuksen ehdot täyttyvät. Päättynyt vuosi on ollut merkityksellinen, syntyiväthän Pikkuniityn ensimmäiset pennut 2018. Pennut täyttivät juuri 5kk. Vuosi 2019 otetaan ilolla ja odottavaisin mielin vastaan 😊.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Talven tuloa odotellessa

Tänä syksynä on ollut pitkä harmaa ja sateinen kausi, mutta viimein on talven merkkejä ilmassa. Hettallakin alkoi ensimmäinen juoksu pentujen jälkeen ja turkki on alkanut kasvaa takaisin. Myös Hallan juoksun pitäisi pian alkaa, saapas nähdä, onnistuuko astutus tällä kertaa. Saana kasvaa huimaa vauhtia ja alkaa korkeuden puolesta olla kohta Hallan korkuinen, painokin yli 10 kg. Maitohampaat ovat alkaneet vaihtua. Metsässä on käyty, Saana pysyy Hettan ja Hallan perässä ja he kolme voivat olla irti eivätkä karkaa vaan pitävät huolen, että pysyvät meidän mukana.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Normaaliarjessa taas

Urospennut ovat lähteneet uusiin koteihinsa, pentuhuone on siivottu ja nyt eletään normaalia pentuarkea. Saana on sopeutunut rooliinsa lauman pienimpänä, leikit isojen tyttöjenkin kanssa sujuvat. Pian on ensimmäisten rokotusten aika 💗.

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Pesä alkaa tyhjetä

Pennut ovat täyttäneet 8 viikkoa, P. Asteroidi 'Sammu' on ollut jo viikon uudessa kodissaan, korvat alkavat nousta pystyyn, hienosti on sopeutunut uuteen perheseen ❤. P. Arska lähti eilen uuden perheensä mukaan ja P. Arcturus 'Sirius' lähtee myös alkavan viikon loppupuolella, Onnea ❤ kaikille matkaan. P. Aurora 'Saana' jää loppujen lopuksi kotiin, kuten alunperin oli tarkoituskin, sopivaa sijoituskotia ei löytynyt.

tiistai 4. syyskuuta 2018

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Pentujen iltariehaa 18.8.2018

Pennut ovat nyt 4 viikon ikäisiä, kohta on koko alakerta valloitettu, matonkulmaa pitää vähän nykiä ym . Ovat kyllä niin ❤

tiistai 14. elokuuta 2018

Neljäs viikko täyttymässä

Tänään pennut pääsivät ensimmäisen kerran ulos, ja hyvin sujui alkuihmettelyn jälkeen. Torstaina ikää tulee jo neljä viikkoa ja toinen madotuskin on käsillä. Alla pennut vasemmalta alkaen narttu, uros1, uros3 ja uros2 💗

tiistai 7. elokuuta 2018

Pennut ovat pian kolmeviikkoisia

Hettan pennut kehittyvät huimaa vauhtia, kaikkien silmät aukesivat 11pv:n ikään mennessä ja kaksiviikkoisina yritettiin jaloilleen. Ensimmiset matolääkkeet on myös nautittu. Painot ovat nousseet kaikilla tasaisesti ja emo on jaksanut hoitaa hyvin, vaikka helteinen sää tekee välillä olon tukalaksi. Kolmannen viikon lähestymisen myötä ovat alkaneet myös ääntelemään, kuuluu murinaa, haukahtelun tyylistä ääntelyä, kiljuntaa... Istuvat väliin pentulaatikossa ja haastavat toisiaan 💞...

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Pikkuniityn A-pennut 8pv - kaksi urospentua varattavissa

Pikkuniityn A-pennut täyttivät tänään 8pv. Kaikilla on paino lähtenyt mukavasti nousuun 💗. Vähemmän helteinen sääkin riittäisi, sää tekee Hetta-emän olon hieman tukalaksi. Muuten kaikki on sujunut mainiosti. Urospennuista Urokset 1 ja 2 ovat vielä vapaana varattavaksi 😊 . 

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Urospentuja varattavissa

Hettan pennut täyttivät eilen 5pv. Narttu jää kotiin kasvamaan, mutta urospennut 3kpl ovat vapaana varattavaksi.

Pennut tulevat luovutusikään täytettyään 8vk 13.9.2018, luvutuksesta voi kuitenkin sopia myös tätä myöhemmälle ajalle tai vastaavasti muutamaa päivää aiemmin.

Molemmat vanhemmat ovat erittäin hyväluonteisia. Pennut ovat vanhempien perusteella pompen-terveitä, prcd-pra:n ja dm:n suhteen korkeintaan kantajia. Yhdistelmällä on Lappalaiskoirat ry:n jalostustoimikunnan hyväksyntä. Lisää taustatietoa kotisivuilla www.kennelpikkuniityn.com Pentuja-osiossa.

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Hettan pennut syntyivät

Hetta sai 19.7. neljä pentua, kolme urosta ja yhden nartun. Kaikki ovat väriltään tummia, kunhan vähän kasvavat, näkee ovatko mustia merkein vai riistanvärisiä. Pennut syntyivät 62. vuorokautta ensimmäisestä astutuksesta. Narttu jätetään kotiin kasvamaan ❤, emo ja pennut voivat hyvin, maitoa tulee ja painot ovat alkaneet nousta 😍.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Hettan tiineyden 49. vuorokausi täynnä

Hettan tiineys on ainakin tähän asti sujunut hyvin. Tänään täyttyi seitsemäs viikko ensimmäisestä astutuksesta. Jos tiineysröntgenissä haluaisi käydä, niin nyt sen aika olisi, tosin se taitaa jäädä väliin. Ruoka maistuu 😋, olen jo alkanut jaksottaa iltaruoan kahteen osaan, ruokamäärää on nostettu noin 30%. Vielä pitäisi jännittää kaksi viikkoa 😅..

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Hettan tiineyden ensimmäinen puolikas ohitettu - Hallallekin kuuluu hyvää

Juhannuksena täyttyi Hettan 35. tiineysvuorokausi. Laskettuun aikaan on enää neljä viikkoa aikaa. Vointi on ollut hyvä, pahoinvointia ei ole ollut; tosin Hettan ruokahalu on normaalistikin hyvä. Hetta syö Golden Eagle Holistic-sarjan ruokia, olemme siirtyneet pikkuhiljaa aktiivisen koiran ruokaan. Se vastaa tiineenä olevan nartun tarpeita hyvin ja pärjää vertailussa tunnetummillekin merkeille, koiranruokia on tullut paljon katseltua ja tutkittua. Hettaa harvemmin näkevä ei ehkä tiineyttä vielä huomaisi, mutta itse sen kyllä huomaamme, vyötärö alkaa pikkuhiljaa hävitä...

Juhannuksena käytiin myös metsälenkillä pitkästä aikaa, koirat nauttivat siitä kovin, sateiden jälkeen metsä olikin mukavan raikas 😊. Sunna oli tuttuun tapaan kiinni, mutta Hetta pysyi matkassa irtikin eikä pyrkinytkään mihinkään sen kauemmas.

Halla voi myös oikein hyvin. Sen tiineydestä ei ole vielä varmuutta, mutta merkit näyttävät hyviltä. Kaija Kantojärvi etsii mahdolliselle narttupennulle yhteistyökykyistä sijoituskotia. Yhteydenotot edelleen duvvakan(at)hotmail.com.

torstai 14. kesäkuuta 2018

Hetta ultrattiin tänään tiineeksi

Ensimmäinen oma pentue on taas askeleen lähempänä! Hetta ultrattiin tänään tiineeksi, helluntatitreffit Gimlin kanssa sujuivat siis kaikesta päätellen onnistuneesti 😍. Pentuetta odotetaan syntyväksi viikon 29 loppupuolella.

torstai 31. toukokuuta 2018

Halla lähti kesäksi kasvattajan luo - pentuja toiveissa sinnekin

Hallahan on sijoituskoira Duvvakan kennelistä ja sen omistaa Kaija Kantojärvi. Viime viikon alussa Hallan juoksukin sitten alkoi ja viikonloppuna veimme sen Kaijan luo. Halla on nyt astutettu onnistuneesti Kaijan omalla kasvatilla, syyskuussa 10v täyttävällä Duvvakan Neahti 'Retulla'. Retu on ollut ikänsä terveenä ja se on vieläkin hyvässä iskussa, kuten itsekin totesimme siellä käydessämme. Retulla on A-lonkat ja se on väriltään soopeli. Itse asiassa Retu on myös Hettan isä 😁, ei voi siis kuin vain kehua. Yhdistelmän sukutaulu näyttää tältä ja yhdistelmän sukusiitosprosentti 8. sukupolvessakin on vain 0,97%, sukukatokerroin 0,7 (eli sukutaulussa 8. sukupolveen mennessä esiintyvistä koirista 70% on eri yksilöitä). Jos/kun Halla tulee tiineeksi, se on Kaijan hoivissa arviolta syyskuun loppupuolelle saakka. Retun kuva lappalaiskoiragalleriassa löytyy tästä ja lisätietoja yhdistelmästä voi kysyä sähköpostilla duvvakan(at)hotmail.com.

lauantai 19. toukokuuta 2018

Ensimmäinen pentue toiveissa - Hettalle

Viimeiset viikot ovat olleet hyvin jännittävää aikaa. Hettan pompen-tulosta saatiin odottaa kolme viikkoa ja lopulta se tuli - Hetta on senkin suhteen terve. DM-tulos (terve) tuli ihan parissa päivässä, molemmat näytteet otettiin aiemmin lähetetystä näytteestä. Pompen-vastausta odotellessa laitoin uroskyselyt jalostustoimikunnan käsittelyyn, mutta juoksu alkoikin kyselyn ollessa käsittelyssä 😖, alunperinkin minulla oli kyselyyn valituista uroksista kaksi ns. ykköskandidaattia, Seitavuoren Veagalas 'Gimli' ja Fihtolas Ekoteko 'Uula'. Jalostustoimikunta antoi suositukset kaikille kysellyille uroksille, vastaukset saatiin 10.5., samalla viikolla kun Hettan juoksu oli alkanut. Gimlillä oli silmätarkki vanhentunut ja etsimme omistajan kanssa yhdessä paikkaa, mihin voisi viedä silmätarkkiin. Sattumalta heidän lähellään oli joukkotarkki juuri samoihin aikoihin ja pääsivät vielä 11.5. tarkkiin. Silmät olivat terveet 😃. Kiire meinasi tulla, mutta tässä kohtaa kaikki meni parhain päin 😍.

Seuraava jännityksen paikka oli progesteronitestit. Halusin teetättää ne Hettalle, Gimlin luo oli kuitenkin yli 300km matkaa ja tilanne minullekin ensimmäinen. Ensimmäinen määritys otettiin juoksupäivällä 7 ja silloin arvo oli vielä hyvin alhainen, alle 1. Toinen määritys otettin juoksupäivällä 10 ja silloin saatiin niitä lukuja, joita odotettiin, arvo oli ylittänyt kahden reilusti. Sovin Gimlin omistajan kanssa treffit helluntaiviikonlopuksi, astutukset tapahtuivat onnistuneesti juoksupäivillä 11 ja 12. Nyt vain sitten odotellaan taaaaas, mitä tapahtuu seuraavaksi. Gimli oli kyllä aivan ihana, hurmaava uros, erittäin komea luonnostaan, sopivan kokoinen, hyvät liikkeet, hyvälaatuinen karva, Hetta ja Gimli tykkäsivät toisistaan kovin 💕. Päivitän blogiin tilanteen kehittymisen, nyt toivotaan vain parasta, että treffit olivat hedelmälliset 😁. Kävi miten vain, minulla on ollut huippusparraaja, Marjaana Vuollet 🤗, Hettan toinen omistaja. Tästä on taas hyvä jatkaa..


perjantai 4. toukokuuta 2018

Hettan ja Hallan terveystarkastukset valmiit

Hetta ja Halla kävivät huhtikuussa terveystarkastuksissa. Molemmilla on terveet silmät ja kyynärät, lonkat Hettalla B/C ja Hallalla C/B. Hettalta otettiin myös geenitestit: prcdPRA:n suhteen Hetta on jo aiemmin todettu kantajaksi, mutta Pompen- ja DM-testit osoittivat Hettan iloksemme terveeksi 😀. Halla onkin vanhempiensa perusteella prcdPRA ja Pompen terve, DM tutkimatta.

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Hetta ja Halla paimenleirillä

Hetta ja Halla osallistuivat jälleen Maijuntupalaisten paimenleirille Pellon Saajomànnussa 8.-9.3.2018. Hetta harjoitteli poropaimennusta  poroaidassa neljä kertaa noiden päivien aikana Halla kaksi kertaa. Molemmat harjoittelivat myös molempina päivinä lampaiden kuljetusta tiellä. Leirillä oli paljon väkeä ja koiria ja hieno tunnelma 😁. Halla on hyvin kiinnostunut poroista ja lampaista, mutta varsinainen paimennusvietti ei ole oikein vielä herännyt. Kokemus ja mukanaolo on kuitenkin tärkeää 😊. Hetta sen sijaan on todella lupaava, sillä on voimakas kiertämistaipumus ja se paimentaa haukkuen. Se ei pyri kuitenkaan puremaan tai jahtaamaan poroja tai lampaitakaan. Varsinkin poroaidalla se piti ohjaajasta ja laumasta hyvän huolen kyeten toimimaan aidosti apuna porojen liikuttelussa. Se tarvitsee toki vielä ohjaajan tukea, mutta on taitava lukemaan eleitä. Tästä on hyvä jatkaa, taidettiin kaikki saada runsain mitoin uutta oppia ❤.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Hettalle RTK3-koulutustunnus

Sunnuntaina 4.3.2018 käytiin Hettan kanssa Vuokatissa Rally-tokokokeessa. Vasta edellisviikonloppuna oli ollut Kuopion tuplakoe, josta hieman omaksi yllätykseksi saatiin ensimmäiset hyväksytyt voittajaluokan tulokset. Rally-tokon viikkoharkatkin olivat olleet tauolla ja vain kerran helmikuussa, jatkuisivat sitten maaliskuun puolivälissä. Itseksemme olimme vain treenailleet yksittäisiä liikkeitä. Nyt oli siis mahdollisuus saada kolmas puuttuva tulos, ja se saatiin 😁. Pisteitä tuli 88/100, ne riittivät tällä kertaa myös luokkavoittoon, ja ennenkaikkea RTK3-koulutustunnukseen. On Hetta niin mahtava treenikaveri 😍, tästä on hyvä jatkaa ylimpään, mestariluokkaan, niin uskomattomalta kuin se tässä vaiheessa tuntuukin 😊.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Helmikuun pakkasauringosta nauttimassa

Helmikuu on jo yli puolivälissä. Kevättalvi on minusta vuoden parasta aikaa 😊. Koirien kanssa on tehty viikoloppuisin pitkiäkin lenkkejä varsinkin metsässä, kelkauria pitkin ja umpihankeen tehtyjä polkuja kulkien. Hetta ja Halla ovat saaneet olla vapaana, hihna on kiinnitetty vain maantiellä kuljettaessa ja tietä ylittäessä. Arkena tehdään hihnalenkkejä, Sunna tosin on aina taluttimessa. Päivä pitenee nopeasti 😍.

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Halla kävi Kuopiossa Jalostuspäivien näyttelyssä

Hallan kanssa käytiin Kuopiossa jalostuspäivien erikoisnäyttelyssä 28.1.2018. Sinne oli ilmoittautunut yli 130 suomenlapinkoiraa (myös pennut saivat osallistua). Halla oli nuortenluokassa, johon oli ilmoittautunut 10 koiraa, yksi oli poissa. Tuloksena oli hienosti EH NUO4 😁. Tästä on jälleen hyvä jatkaa.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Halla Kajaanin KV Tamminäyttelyssä ERI NUO2

Halla 😘 pärjäsi tänään Kajaanin KV tamminäyttelyssä erinomaisesti saaden nuorten luokassa laatuarvosanan ERI NUO2. Tuomari Annukka Paloheimo arvioi seuraavasti: hyvät mittasuhteet, hyvä pää, taittokorvat. Sopiva luusto, tasapainoiset kulmaukset, mutta hieman  lyhyet liikkeet. Häntä saisi olla paremmin ylös kiertyvä. Halla antoi nätisti tuomarin mitata ja tutkia ja oli tosi rauhallinen muutenkin koko hallissaolon ajan. Näyttelyitä on ollut viime aikoina vähemmän, oli kiva käydä, tästä jäi tosi hyvä mieli 😁.