Pikkuniityn kotisivut

Viralliset kotisivut löydät osoitteesta www.kennelpikkuniityn.com

lauantai 23. joulukuuta 2017

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2018!

Päättyneenä vuonna on ehditty puuhata yhtä ja toista.  Hetta ja Halla olivat Kuopiossa jalostuspäivillä tammikuussa pentuluokassa ja pohjoisessa paimennusleirillä maaliskuussa. Vuoden aikana molempien kanssa käytiin myös muutamassa muussa näyttelyissä.

Hetan kanssa aloitettiin huhtikuussa rally-toko, ensin alokaskurssilla, sitten viikkoryhmässä. Vuoden aikana siinä päästiin myös kisailemaan niin, että Hetta saavutti koulutustunnukset RTK1 ja RTK2 ja ensi vuonna kisailu jatkuu voittajaluokassa.


Halla läpäisi Suomen Karvakavereiden testin ja aloitti toisen lapinkoiran kanssa keikkailun. Syksyn mittaan päästiin käymään useammalla keikalla. Sunnan osalta vuosi on myös sujunut tasaisesti.

Uusi vuosi starttaa Hallan osalta tamminäyttelyllä. Tammikuun lopussa ovat jälleen jalostuspäivät Kuopiosssa, jonne myös Hetta osallistuu. Maaliskuussa olisi jälleen paimenleiri ja lappalaiskoirien erikoisnäyttely, myös rally-tokokisoissa käydään. Jännittäviä hetkiä on siis edessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti